Sivut

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Neljä kuukautta..

..ilman terapiaa, täysin ulkona hoidon ja tuen piiristä. 1vuosi ja 8 kuukautta ilman lääkkeitä. 
Nyt olen siis täysin omillani.  Hyvin usein sitä miettii että jaksanko yksin?
En yhäkään puhu asioistani kenellekkään, vaikenen mielummin.
Välillä ahdistaa enemmän ja välillä vähemmän. Taistelua tämä on yhäkin itseni kanssa. Mutta yritän, minä yritän jaksaa.


Välillä menee hyvin, tuntuu että asiat järjestyy. Mutta niistä pilvilinnoista tullaan alas, kovaa ja korkealta. Kevät on muutenkin vaikeaa aikaa minulle. Mutta olen päättänyt yrittää selvitä voittajana !
Mitä teille kuuluu?


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Onko suurempaa kuin pelko?




Pelkään menettämistä, pelkään liikuttaa, tutkia, hoitaa.
Entä jos sinussa on vika?
Tiedän, että silloin menetän sinut.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Vuosi elämästä



Vuosi ilman lääkkeitä
Vuosi työ elämässä
Vuosi pelossa ja vihassa,
mutta myös paljon hyvää.
Viimeinen vuosi terapiaa, pärjäänkö ilman?
Vuosi jolloin luulin kasvaneeni vahvaksi

Mutta ehkä liiankin, ehkä väsytin itseni kuitenkin?